Akun kotisivut

<< Takaisin teksteihin

Jalokiviliikkeen ryöstö

Kaksi kaverusta baarissa tapasi.
Rahaa hankkia he toisilleen lupasi.

Eivät työtönnä eloa jaksa,
ei yhtäkään laskua maksa.

Jalokiviliikkeen aikoivat ryöstää,
suunnitelmaa alkoivat heti työstää.

Vaan on hälyttimet ovissa ja ikkunoissa,
silti huomasivat he aukon systeemissä.

Jos seinästä läpi menisi,
ei systeemin sensorit huomaisi.

Tunkeuduttava kuppilaan ensin täytyisi,
sieltä oikealle kääntyä pitäisi.

Seinästä läpi ronskilla voimalla,
timantit kassiin suurella nopeudella.

Lopuksi kiireästi karkuun,
jottei pääty toiminta parkuun.

Suunnitelma valmis on,
toistaiseksi vielä toteutumaton.

Oli kuppilan takaovi hatara,
helposti meni läpi vasara.

Seuraavaksi oikealle kääntyivät,
seinääpäin päätyivät.

Työkalunsa seinää vasten asettivat,
pirstaleiksi sen hajota antoivat.

Julma, kova ja läpitunkeva oli meteli,
molemilla mielessään iso seteli.

Lopulta koitti hiljaisuus ja rauha.
Mutta missä oli timantit ja kaulanauha?

Ei näkynyt sormusta, ei kultakäätyä.
Tilalla vain suuri määrä alusasua ja tekohäpyä.

Ei jumalauta perkele vittu!
Väärä seinä oli alas kaavittu!

Oikealle kääntyä piti,
jos vain etuovesta sisään kävi.

Mutta takaovesta sisälle tultiin,
Oikeaksi seinäksi väärää seinää luultiin.

Mutta ei voi enää jatkua työ,
sillä ihan kohta loppuu yö.

Pakosalle lähteä täytyy,
pakon edessä rikollisetkin nöyrtyy.

Aku

<< Takaisin teksteihin