Erakko
Heitä oli kolme ja he metelöivät kuin kurittomimmatkin kakarat rantaleikeissään. He olivat kuulleet taruja ja kansan kertomuksia vuorella asustavasta erakosta tai vuorenpeikosta. Tai miksi sitä kukin halusikaan tarinoidessaan kutsua. Kukaan ei vain ollut varma tarinoiden todenperäisyydestä. Eikä kukaan ollut koskaan nähnyt moninaisten tarujen oliota.
He olivat leikkimielisesti uhonneet todistavansa väitteet joko todeksi tai taruksi. Kukaan heistä ei kehdannut sanoa ääneen olevansa täysin tosissaan. Joka kerta heidän puhuessaan asiasta se käännettiin jonkinlaiseksi vitsiksi.
Kolmikko oli tuntenut toisensa jo toista vuosikymmentä. He pitivät itseään kolmijalkana. Jos yksi olisi poissa, koko asetelma kaatuisi tai vain makaisi maassa. Heidän tarvitsi kaikkien kolmen olla paikalla yhtäaikaa, jotta homma toimisi.
Heillä oli vain yksi rinkka, jossa teltta yöpymistä varten. Tarkoitus oli olla korkeintaan vain yksi yö jossain sopivalla nurmikkotasanteella. Kaksi heistä kanniskeli normaaleja reppuja.
Aurinko porotti ikävästi suoraan heidän edessään, eikä he nähneet kunnolla suoraan eteensä. Ylämäki oli muutenkin vaivalloista ja raskasta nousta. Ilman vesipulloja he olisivat luultavasti jo kääntyneet takaisin.
Taivallus sujui hitaasti ja taukoja pidettiin melko tiheään tahtiin. Iltapäivällä he olivat jo niin poikki, etteivät he yksinkertaisesti vain jaksaneet enää nousta ylemmäs. Heidän metelöintisäkin oli vaimennut jo aikoja sitten.
He saapuivat pienelle nurmikkokaistaleelle, joka tosin vietti pieneen kivikkoonpäin. Tämä ei väsynyttä porukkaa haitannut, joten se kelpasi heille yösijaksi vallan mainiosti.
Teltta saatiin pystytettyä yllättävän pikaisesti ottaen huomioon heidän uupumuksensa. Makuupussitkin levittyi nopeasti teltan pohjalle. Eipä he montaa sanaa siinä touhussa sanoneet kun jokainen heistä oli jo sikeässä unessa.
Aamulla he heräsivät kaikki lähes samanaikaisesti. Pienestä aamutokkurasta huolimatta he tunsivat olonsa pirteäksi.
- Eikö jatkettais vielä vähän matkaa ylemmäs? Make kysyi katkaisten lopulta pitkän vaitonaisuuden ja katsoi muita anovasti.
- Voishan sitä kai...
- Alaspäin sitä tulee huomattavasti nopeempaa ja helpommi. Hän koetti perustella.
He päättivät nousta vielä muutaman tunnin ja kääntyä sitten vasta takaisin.
Aamuaurinko ei ollut vielä noussut, joten he näkivät eteensä huomattavasti paremmin kuin eilen.
Vesku tallusti joukon viimeisenä ja vilkuili sivuilleen kuin toivoen näkevänsä vilauksen paljon tarinoidusta vuoreneläjästä. Samppa käveli hänen edellään ja vain sattumalta oli näkevinään jotain pientä liikettä heidän yläpuolellaan vuoren rinteessä muutamien hassujen havupuiden suojassa.
Hän pysähtyi äkkiä ja Vesku oli törmätä häneen. Make vilkasi taakseen kuultuaan Veskun epämääräisen äännähdyksen ja pian hänkin jo tähysi ylöspäin vuoren rinnettä.
- Siellä mitään oo! Make yritti keventää tunnelmaa heittämällä koko jutun vitsiksi. Hän ei saanut vastausta tovereiltaan, sillä he vain tuijottivat hievahtamatta havupuita ja niiden liikkeitä.
- Ei vittu, ihan ku tuo yks puu heiluis enemmän ku nuo muut. Vesku kummasteli.
- Ihan ku se ois kaatumaisillaan... Make keskeytti lauseensa ja hetken päästä he kaikki pinkoivat alaspäin syöksyvää havupuun runkoa karkuun.
He suuntasivat rungon tieltä sivuun ja heittäytyivät kantamuksineen pehmeään kanervikkoon.
- Mitä vittua täällä tapahtuu? Samppa kummasteli, muttei saanut vastausta keneltäkään. He vain hämmästelivät hiljaisina tilannetta sanomatta sanaakaan. Heidän metelöintinsä oli jälleen vaiennut.
Hetken päästä he jo nousivat katsomaan paikkaa, jossa puu oli kasvanut. Runko oli selvästi sahattu poikki. Kanto oli vielä tukevasti maassa. Eipä puu kovin suuri ollut, mutta osuessaan heihin suurella nopeudella se olisi saattanut tehdä ikävää jälkeä.
- Mitäs nytte tehää? Vesku mietti ääneen. Samassa Make huomasi hiukan sivummalla alempana rinteessä melko kaukana heistä pienen nyppylän kuin sammaleisen mökin katon. Hän tökkäsi kädellään Veskun hiljaiseksi ja osoitti epämääräisen sammalmöykyn suuntaan.
Heidän lähestyessään möykkyä se alkoi yhä vain enemmän ja enemmän vaikuttaa todella jonkin asumukselta.
Näin heidät ikkunasta jo hyvissä ajoin heidän viittilöidessään mökkini suuntaan. Pyyhin hikeä otsaltani, otin pari nopeaa askelta etuovelle ja jäin odottelemaan heitä pienelle kuistille keinutuoliin kaikessa rauhassa.
Kolmikko lähestyi mökkiä ja nähdessään minut he pysähtyivät ja näyttivät pitävän jonkinlaisen palaverin keskenään. He nojasivat toisiinsa ja muodostivat näin kuin kolmijalan. Sitten he jatkoivat suuntaani.
- Päevää! Aloitin jo hyvissä ajoin heidän vielä olleessaan melko kaukana.
- No päivää! Ei tiiettykkää, et täällä ees asuu joku.
- Ikäni olen täällä asunu, enkä ikänä täältä pois muuta. Vannoin. He kyselivät kaikenlaista kummallista yksinäisestä vuorenpeikosta. En ymmärtänyt heidän omituisia kysymyksiään, eihän täällä muita asunut kuin minä. Silti hymyilin leveästi vastaillessani heidän uteluihinsa.
Ilmeisesti sain heidät vakuuttuneeksi siitä, ettei vuorenpeikkoa tai mitään muutakaan taruolentoa vuorella ollut. He naurahtelivat ja poistuivat lopulta kiittäen tarinoinnistani. Heidän metelöintinsä alkoi taas, mutta tällä kertaa se kuulosti aavistuksen iloisemmalta.
Katselin heidän suuntaansa hetken töllini ikkunasta vielä sen jälkeenkin kun en enää nähnyt heitä. Sitten laitoin sahan pois ja painuin rauhallisin mielin pehkuihini.
Aku