Huoltoaseman WC
On pimeä ja ankea joulukuinen sunnuntai-ilta, kun ajan kotiin viikonlopun reissusta.
Reissu oli piristävä. Sain nähdä kavereita, joita normaalisti niin harvoin näen. Olen silti jotenkin haikeissa tunnelmissa. Kavereita kyllä on, mutta olen silti yksinäinen.
Matkaa on jäljellä vielä reilu sata kilometriä. Minun on pakko pysähtyä huoltoasemalle tyhjentämään suoleni. Mahassa möngertää jo uhkaavasti.
Parkkeeraan mahdollisimman lähelle huoltamon etuovia, mutta matkaa kertyy silti pihan poikki melkein sata metriä. En anna sen kuitenkaan masentaa mieltäni.
Sisälle päästyäni etsin nopeasti miesten WC:n ja aloitan istuntoni. Lähes välittömästi huomaan kaikki seinäkirjoitukset edessäni. Uteliaisuuteni herää, eikä minulla edes ole kiire mihinkään juuri nyt.
Ensimmäisenä kiinnitän huomiota pariin pitkään kuulakärkikynällä kirjoitettuun tekstiin ja ohitan ne suoraan. Siirryn seuraavaan. Se on otsikoitu yksinkertaisesti "Sinä".
"Sinä. Se on jännä sana. Kuin minusta sinuun osoittava nuoli tai syyttävä sormi. Sinulle sinä on minä. Henkilökohtaisesti. Se on suhteellinen käsite. Ei tarkoita ketään tiettyä yksittäistä ihmistä vaan juuri sitä toista siinä vieressä. Näemme kaikki muut ihmiset sinuina ja kaikkien sinujen virheet ja käytöksen eri tavalla kuin omat. Siksi kaikkien olisi hyvä edes joskus nähdä itsensä muiden silmin. Katsoessa peiliin nuoli vaihtaa suuntaa ja minusta tulee hetkeksi sinä. Peiliä ei voi raahata ympäriinsä joka paikkaan, että näkisi itsensä sinänä kaikissa tilanteissa. Videokameralla voisi asian hoitaa, mutta mistä henkilökohtainen kuvaaja. Kuvittele siis henkilökohtainen peili itsellesi. Kuuntele ja katsele itseäsi sinuna muiden sinujen silmin."
Luettuani tekstin jään miettimään hetkeksi sen sanomaa. Siinä on jännästi ilmaistu elämänohjeeksikin kelpaava ajatelma. Kuin se muistuttaisi tarkastella itseään ja käytöstään muiden kannalta. Tekstihän on melkein nerokas viesti ihmisille. Olen kade sen keksijälle.
Hymähtäen etsin seuraavan tekstin. Se on melko lyhyt paksulla mustalla tussilla kirjoitettu sanoma ja siinäkin on yksinkertainen yksisanainen otsikko "Vittu".
"Minulla oli joskus suuri unelma yli kymmenen vuotta. Sitten eräs nainen tuli elämääni. Nyt minulla ei ole kumpaakaan. Vittu. Saatan hirttää itseni."
Viestin viimeinen lause saa minut naurahtamaan nopeasti. Sitten hiljenen ja kuuntelen, kuuliko kukaan. Vessatilat taitavat tosin olla tyhjät muista ihmisistä.
Luulen tajuavani kirjoittajan huumorintajua ja oletan sen olevan enemmän itseironista mustaa huumoria kuin tosissaan kirjoitettua vuodatusta. Toivon todella asian olevan näin. Tätä en jää pohtimaan sen enempää, vaan uteliaisuuteni vaatii jo uutta.
Ohitan melko nopeasti kaikki lyhyet lähes samansisältöiset varusmiesten kirjoittamat "TJ 0" ja "Hajotkaa aamuihinne mosat!" tyyppiset avautumiset ja hyvien paskahetkien toivotukset ja etsin seuraavan enemmän sanomaa sisältävän viestin.
Sekin on lyhyt, mutta sitäkin syvällisempi ohuella mustalla tussilla rustattu kuvaus maapallostamme.
"Katson saasteisen moottoritien ja ruosteisen rautatien yli järvelle. Rajaan kuvasta pois moottoritien ja kiskot. Muuntelen siis totuutta ja totean: "Kyllä maailma on kaunis"."
Miten voikaan maailman kieron rumuuden ilmaista noin kauniilla sanoilla. Kirjoittajan on pakko olla jonkin sortin kirjailija tai vähintäänkin pöytälaatikkorunoilija.
Pysähdyn tämän kohdalla ja kun oikein pohdin sitä ja luen pari kertaa uudestaan, saa se aivan uuden syvällisemmän merkityksen. Se muistuttaa ovelalla tavalla lukijaa siitä, ettei koskaan pitäisi unohtaa kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ja rumia tekoja, jotka ovat kauniin maiseman varjoissa piilossa.
Kaikki lyhyet muutaman lauseen mittaiset tekstit ovat luetut. Jäljellä vain ne pari pidempää pätkää. Molemmat kuulakärkikynällä kirjoitettuja. Käsialakin vaikuttaa olevan saman tekijän. Liekö huoltoaseman kanta-asiakkaita. Eipä minulla kiire ole mihinkään, joten aloitan ylemmästä haaveeksi nimetystä.
"Missä olet, sinä oikea? Kaipaan sinua niin rinnalleni jakamaan elämäni kanssasi. Mielessäni söpöt kasvosi tätä kirjoitan. Niin harmi, etten tiedä sinusta juurikaan mitään. Haluan tietää sinusta kaiken! Haluan sinut. Haluan tehdä kaiken sen, mikä tekee sinut onnelliseksi. Haluan halata ja rutistaa sinua. Suljen silmäni ja voin melkein tuntea sinut käsieni suojassa. Taitaa pieni hymy vilahtaa huulillani. Sinä sen saat aikaiseksi. Sitten avaan silmät ja puff. Olet poissa. Palasin haaveistani takaisin todellisuuteen. Mikä pettymys! En tunnekaan sinua. Et ollutkaan siinä edessäni. Mutta hymy vilahti huulillani. Sitä ei olekaan minun huulillani näkynyt pitkään aikaan. Tälläisen haaveilun on siis pakko olla hyväksi mielenterveydelleni. Jos vain pelkästään sinun ajattelu saa sen aikaiseksi, mitä mahtaisikaan tapahtua, jos haaveesta tulisikin totta? Jäisikö hymy pidemmäksi aikaa päälle? Se olisi mahtavaa. Joten, missä olet, sinä oikea?"
Ohhoh, kuinka kaunis rakkauden kaipuun pusertama vuodatus. Tähän voisin samaistua itsekin näin yksinäisenä poikamiehenä. Huokaan. Tähän voisin todella samaistua.
Kirjoittaja on ilmeisesti jo tavannut jonkun naikkosen, muttei ole tutustunut häneen vielä lähemmin. Toivotan hänelle mielessäni onnea naishakuunsa koko sydämestäni. Samaa toivon samalla myös itsellenikin.
Tekstin alapuolella on samalla käsialalla ja samanlaisella sinisellä kuulakärkikynällä kirjoittettu teksti kuin se olisi jatkoa edelliselle. Se on kuitenkin otsikoitu eritavalla: "Piinaava ujous".
Se alkaa näin: "Olet söpö. Niin söpö. Ja kiva peppukin sinulla on." Tässä kohti vaimea hymy nousee kasvoilleni. Kirjoittajalla on sentään huumorintaju tallella. Jatkan lukemista.
"Haluaisin tutustua sinuun tarkemmin. Mahtaisitko olla juuri se oikea, kenet niin hartaasti toivoisin tapaavani? Haluasin jakaa koko elämäni kanssasi. Ongelmana on vain tämä minun ääretön ujous. Se on todella voimakas juuri sillä hetkellä, kun olet näköpiirissäni. En uskalla sanoa sinulle sanaakaan valitettavasti ainoastaan sen takia, että olen niin ujo ja sinä niin söpö. Mistä tämä ujous oikein on peräisin? Psykologit selittänevät sen aikaisemmilla tapahtumilla ihmisen elämässä, jossa on tullut torjutuksi. Tämä on omalla kohdalla niin totta. Tosin silloinkin taisin käyttäytyä omituisesti juuri ujouden takia. Pelkään, että olen jo kerennyt käyttäytyä tökerösti edessäsi. Vain sen perhanan ujouden takia. Koitan ottaa tästä opiksi. Ensi kerralla voisin yrittää sanoa sinulle jotakin tai vaikka edes yrittää hymyillä sinulle. Toivottavasti siitä ei tule rumaa irvistystä tai muuta hölmönnäköistä ilmettä tuon kirotun ujouden takia. Mitä ihmettä voisin sinulle sanoa, että voisin luontevasti alkaa tutustua sinuun? Olisiko pyyntö elokuviin kovin kliseinen? Tai kahville johonkin keskustan kuppilaan? Mahtaisitko lähteä? Olen huomannut ajattelevani sinua lähes joka hetki siitä asti, kun näin sinut ruokakaupassa. Etten olisi vain ihastunut hieman. Kylläpä tuo kuulosti jotenkin kivalta. Samalla pelottavalta, koska en tiedä tapaammeko koskaan. Saan söpöt kasvosi ja fiksunoloisen olemuksesi mieleeni joka kerta tätä miettiessäni. Ja siitä se sitten jatkuu loppumattomaan silmukkaan, jossa ilmaan lentelee aina nämä samat kysymykset. Jospa nyt yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja päättäväisesti koettaisin saada itsestäni irti sen, että pyytäisin sinua elokuviin. Oli kuinka kliseinen juttu tahansa. Mutta. Missä olet? Milloin saan seuraavan kerran tilaisuuden puhua sinulle? Kunpa se ei olisi enää liian myöhäistä silloin. Ja jos joskus taas tapaamme, muistanko enää näitä ajatuksia? Olen jälleen alussa samojen kysymysten äärellä. Ympyrä on jälleen sulkeutunut. Huokaan. Olet söpö. Niin söpö."
Tämä vaikuttaa melko samankaltaiselta edellisen tekstin kanssa. Liekö nuo kirjoitettu samoihin aikoihin. Tai jopa samalla istunnolla. Tahtoisin vastata kirjoittajan vaikeisiin kysymyksiin, mutta en osaa. Mieleeni nousee kysymys olenko samanlainen ujoudella kirottu yksilö. Toinen syy vastaamattomuuteeni on se, ettei minulla ole kynää matkassani.
Tekstien sekoittamien ajatusten kanssa nousen ja puen housuni. Lasken pöntön kannen kiltisti alas ja vedän vessan. Sisäsiisti mies kun olen.
Kävelen takaisin autolleni hieman sekavassa mielentilassa. Tosin huomattavasti positiivisemmassa, vaikka ulkona on edelleen pimeää ja ankeaa.
Olo on kuin olisin nähnyt vaikuttavan elokuvan. Tosin aikaa kului vain noin viisi minuuttia. Ehkä korkeintaan kymmenen. Hymähdän ja ajan tieheni.
Aku