Ovet
Mitä tämän oven takana on? Ei mitään, vain lisää tyhjiä ovia. Entä tämän? Ei sielläkään mitään. Tuon ison oven takana on pakko olla jotain. Ei sielläkään mitään, vain enemmän tyhjiä ovia. Entä tuo pieni raskaannäköinen luukku lattiassa? Tyhjä kellari, vain pelkkä ummehtunut ilma. Täysi umpikuja. Eikö missään ole mitään? Ei, maailma on tyhjä. Kaikki eläväinen on poissa. Kaikki elämää ylläpitävä on poissa. Tyhjä yksinäisyys vain jäljellä, jokaisen oven takana. Kaikkialla vain sitä samaa. Nyt ryhdistäydyn. Maailma on ovia täynnä. Pakkohan jossain on jotain olla. Jossain on väkisin oltava se ovi, mitä etsin. Miten olisi tämä ovi? Ei, siellähän on paikka, josta lähdin liikkeelle. Aivan varmasti näiden ovien takana on joskus ollut jotain. Muistan sen elävästi. Olen ollut tässä paikassa ennenkin. Vaikka ovet näyttävätkin tutuilta, ei niiden takana enää ole sitä, mitä siellä on joskus ollut. Nekin ovet, joista tähän tulin ovat kadonneet nyt ikuisesti. "Huhuu! Eikö täällä ole ketään tai mitään missään?" Ei, kaikki on poissa. Mikään ei ole enää ennallaan.
Jossain kaukana on se ovi, josta haluaisin kulkea. Siellä ei olisi lisää tyhjyyttä, autiota ja yksinäisyyttä. Siellä kaikki olisi juuri päinvastoin. Entä jos en etsikään ovea, vaan ikkunaa? Ei, ei se voi pitää paikkaansa. Ikkunasta voi vain katsella lävitse, mutta ei kulkea. Kulkemalla ikkunasta joku paikka hajoaa, eikä siitä seuraa kenellekään hyvää. Siitä seuraa sirpaleita ja rikkonaisuutta. Miksi joistain ikkunoista näen onnea ja iloisuutta? Miksi juuri niihin huoneisiin vievä ovi on lukossa? Missä on minun oveni? Miksen tunnista omaa oveani?
Aku