Pitkä lounas metsässä
Metsä oli kovin rauhallinen. Yksinäinen korppi lensi nuoressa koivikossa taitavasti puita väistellen. Aurinko vilahteli puiden latvusten välistä, vaikkei päivä ollut vielä puolessa. Ilma oli hyvin lämmin ja maa vielä hiukan kostea edellisen yön sateista. Pikkulinnut visersivät jossain hieman kauempana. Niiden äänen saattoi kuulla, muttei niitä voinut nähdä. Se olisi vaatinut pysähtymistä paikoilleen pidemmäksi toviksi.
Korppi rääkäisi ja valmistautui laskeutumaan maahan pudonneelle oksalle. Se levitti siipensä ja ojensi jalkansa eteenpäin. Jalat tavoittivat oksan ja ne puristuivat sen ympärille tottuneesti kuin niin usein ennenkin. Kyllä korppi lentää ja laskeutua osasi. Se oli sillä veressä ja geeneissä jo vuosisatojen takaa.
Jostain kauempaa kuului karhun laiska löntystely ja yksinäinen murahtelu tai pikemminkin tuhahtelu. Se oli koosta päätellen epäilemättä urospuoleinen. Jopa urokseksikin isokokoinen. Liekö jo vanhanpuoleinen, sillä turkissa oli pieniä karvattomia läikkiä.
Korppi seisoi oksalla, joka oli aivan muurahaispesän vieressä. Tiedostamatta asiaa se pyrähti jälleen siivilleen väistääkseen metsien kuningasta mustat sulat pöllyten.
Se aikoi laskeutua turvallisen välimatkan päähän muurahaispesästä, kun se huomasi tai oikeammin vaistosi jotain puiden välissä.
Pehmeässä hetteikössä näkyi kuin ihmisen jättämiä jalanjälkiä tai melkein kuin polun alkua. Lyhyen matkan päässä roikkui vaaleansiniseksi haalistunut hellehattu pienen koivun taimen latvassa taivuttaen sen painollaan lähes maahan.
Korppi ei laskeutunutkaan. Se jatkoi liitoaan kuin seuraten jalanjälkiä toivoen näin löytävänsä jotain syötävää. Se ei myöskään halunnut jäädä liian lähelle karhua. Karhu tosin oli jäänyt muurahaispesälle riehumaan ja mässäilemään.
Hetken päästä korppi nousikin yllättäen korkeammalle. Se oli havainnut aisteillaan ihmisen maassa, jossain polun tuntumassa. Se nousi muita koivuja selkeästi vanhemman koivun oksalle lähes muiden puiden latvojen korkeudelle varmasti suojaisaan asemaan.
Hetken tilannetta ylhäältä tarkkailtuaan se uskaltautui laskeutumaan nopeasti parin metrin päähän maassa makaavan ihmisen lähettyville.
Ihminen oli vanha mies. Hänellä oli tummansiniset kumisaappaat jaloissaan, kuluneet miesten farkut ja vaaleanruskea kangasliivi yllään. Miehen vierellä maassa oli herkullisennäköinen eväskori täynnä maukkaita eväsleipiä pidemmäksikin ajaksi.
Miehen oikea käsi kuin havitteli liivin vasenta rintataskua. Sen nappi oli auki ja sieltä pilkisti jokin ruskea puoliksi läpinäkyvä pieni muovipurkki, joka oli suljettu valkoisella muovikorkilla.
Suu oli auki kuin huutaessa apua tai yrittäessä vetää henkeä turvonneella kurkulla. Silmät tuijottivat täysin liikkumatta taivaalle. Itseasiassa koko mies ei hievahtanutkaan.
Korppi rohkaistui hyppimään lähemmäksi. Muutama kärpänen lehahti lentoon jostain vierestä. Niitä oli tarkemmin katsottuna iso liuta miehen iholla. Haju lienee houkutellut ne paikalle.
Korppi sai nopeasti kolmesta muusta korpista seuraa, mutta ne kaikki pyrähtivät lähes yhtä nopeasti ellei nopeammin kuin henkensä kaupalla samantien lentoon. Kukin eri suuntaan. Karhu oli myös haistanut maukkaan pääruoan sulotuoksun ja jättänyt alkuruuan sikseen. Eväskorista se saisi vielä herkullisen jälkiruuan.
Aku