Tuska
Ennen niin komeana kulki hän hymy suupielissään ja pilke silmissään. Vitsiä väänsi tilanteessa kuin tilanteessa ja nauraa tykkäsi. Naiset hurmasi rennolla olemuksellan hän. Naiset vikittelivät vähän sieltä sun täältä. Eipä hän heistä kuitenkaan tosissaan pitänyt. Vaan kerran löysi todellisen ihmisen hän. Se sydämen pomppimaan sai rinnassaan. Mutta eipä romanssi kovin kauaa kestänyt, sillä nainen hänet petti.
Nyt komeana kulkee hän. Hymyä ei suupielissään ole nähty pitkiin aikoihin, ei vitsiä kuultu. Naurusta on turha mainitakaan, itse päätellä saa lukija tämän. Naiset edelleen vikittelevät samoin kuin ennenkin, muttei taivu hän, eikä hymyile. Näyttää jo mielessään naulinneen tulevaisuutensa synkän.
Yksin on jatkettava hänen, sydämen kultaisimman, mielen rehellisimmän, ajatusmaailman aidoimman. Ei uskalla päästää ketään enää lähelleen, sillä pelkää petetyksi jälleen tulevan.
Paperille kirjoitti tuskansa hän ja tuleen heitti symboloidakseen näin tuskansa kuoleman. Vaan ei lähde poppakonsteilla tuska rinnastaan. Ei oikaista tunteiden tiellä voi. Kaikki läpikäytävä on. Todellisuus kohdattava ja lopulta hyväksyttävä.
Aku