Sinä, ystäväni
Kun synnyit, olin itsekin putkahtanut maailmaan vain kolmea viikkoa aikaisemmin. Tutustuin sinuun jo vauvaiästä lähtien ja vuosien vieriessä meistä tuli parhaat kaverukset. Leikimme ja ilakoimme vuosikausia vailla huolia ja murheita kuten kuka tahansa lapsuudessaan.
Olin vahvasti sidoksissa sinuun. Suojelin sinua kaikelta uskollisesti. Sain kerran metelöinnilläni jopa murtovarkaan kaikkoamaan talon takaovelta.
Oli vuosi 1970. Koulut olivat päästäneet oppilaansa kesälomalle jo kaksi viikkoa sitten. Vietimme usein aikaa rannalla ja puistossa ihan vain oleskellen ja juosten.
Muistan hyvin sen aurinkoisen päivän, kun olimme tavanomaiseen tapaamme puistossa telmimässä. Ilakoimisen lomassa ei meistä kumpikaan huomannut lähestyvää autoa ja se iskeytyi minuun lähes jarruttamatta. Omituista kyllä kuljettaja ei jäänyt tapahtumapaikalle, vaikka varmasti havaitsi tilanteen.
Siinä minä makasin maassa henki pihisten. Et tiennyt mitä tehdä ja tyydyit vain halaamaan minua ja vuodattamaan kyyneleitä. Olin jo kuollut, kun apujoukot saapuivat iltapäivällä. Kyhjötit edelleen polvillasi minua vasten.
Se katkeran kaunis kesäkuinen päivä tuskin unohtui sinulta koskaan. Se muutti sinua pysyvästi. Katkeroiduit kaikkea elämää kohtaan. Äkillinen lähtöni oli sinulle raastava tekijä.
Syksyn tullen jatkoit koulua. Et saanut kovin montaa kaveria koulusta. Olit jatkuvasti huonolla tuulella ja pahalla päällä. Sama jatkui vuosikausia.
Oli jo ehtinyt vuoteen 1975 ja oli viimeinen koulupäivä ennen kesälomaa. Kävelit maantien laitaa kotia kohti ja potkiskelit irtokiviä. Olallesi istahti pikkulintu. Aluksi hätkähdit, mutta sitten pysähdyit. Kuinka voi näin kesy lintu olla, ihmettelit. Hymyilit ilkeästi linnun typeryydelle ja huitaisit sen olaltasi. Lintu iskeytyi suoraan ohiajavan rekan keulaan.
Tämä ei tuntunut sinusta miltään ja jatkoit tavalliseen tapaan matkaasi irtokiviä potkiskellen.
Vuodet vierivät ja saapui se kohtalokas yö. Olit saanut ajokortin ja hankkinut kesätöissä tienaamillasi rahoilla ensimmäisen autosi.
Lauantai-iltainen yö oli varsin rauhallinen ja olit saapumassa kierrokseltasi kotia. Aluksi kuulit heikkoa ininää jossain auton sisällä. Hetken päästä ininä vaihtui voimakkaammaksi surinaksi. Se oli kärpänen, joka laskeutui ensin taustapeilin päälle. Huitaisit kärpäsen matkoihinsa ja tulit samalla tönäisseeksi taustapeilin vinoon. Auto heilahti voimaakkaasti pari kertaa puolelta toiselle ja surina lakkasi.
Ei ehtinyt kilometriä mennä, kun surina palasi entistä voimakkaampana korvasi juureen. Hätäpäissäsi huitaisit kädelläsi korvan vierustaasi ja käänsit samalla pääsi sivuun. Toinen kätesi jäi täysin vaille huomiota ja käänsi ohjauspyörää liikaa vasemmalle.
Syöksyit aluksi jykevää kallionseinämää päin, josta auto otti kimmokkeen ja hyökkäsi toiselle puolen tietä läpi turvakaiteen ja alas meren maininkeihin.
Miksi, oi miksi, rakas ystäväni katkeroiduit niin? Ei ollut sinun syysi, että en saanut sitä heittämääsi luuta silloin aikoinaan kiinni. Jäin kaipaamaan sinua niin, että palasin luoksesi pikkulintuna. Sinä samana lintuna, jonka paiskasit rekan etusäleikköön. En antanut periksi. Palasin uudestaan luoksesi kärpäsenä kattoon. Olen niin pahoillani kaikesta.
Nyt olen luonasi ikuisesti. Möyhennän multaa viereltäsi ja luikertelen yöksi kätesi luiden alle.
Tänään kuitenkin tunnen sen, on hyvä päivä. Ylhäällä sataa. Minun on noustava maanpinnalle hetkeksi, mutta palaan luoksesi pian, tiedä se.
Mutta mikäs tumma tuolta ylhäältä lähestyy? Nopea pyrähdys ja olen harakan nokassa tiukassa pihtiotteessa. Mutta nuo silmät! Niissä on jotain tuttuaaaaa....
Aku